lauantai 16. marraskuuta 2019

319. Laihialainen nuukuus!

Ympäristötekoni 319/365
16.11.2019

Laihialainen nuukuus on ollut hieman ilkeäsävyitteistä pilkaamista ja vitsejä aina 1960-70-luvulle saakka, Sen jälkeen laihialaisvitseihin ja - niihin liittyviin oppeihin on alettu suhtautua hieman vakavamminkin kestävän kehityksen, kirpputorien suosion ja ekologisuuden myötä. Ovatpa laihialaiset tehneet kirjasen opeistaan "Toristus nuukuuven opis oloista", jota myydään turisteille.
Laihialaiset tuumaavatkin " muualla nuukuus on pakollista, meillä se on vapaaehtoista"!
Laihialaisten syvimpänä ajatuksena on käyttää ja kuluttaa esineitä, vaatteita ja luontoa vain sen verran kuin elääkseen tarvitsee! Kaikesta turhasta maksaminen on laihialaiselle kauhistus.Laihialainen pesee siis pahvimukinsa vaikka 10 kertaa, koska sillä tavallakin voi kahvinsa juoda!
Nykyisin Laihian kunnan sivuilla kiinnittyy huomio säästäväisyyteen, järkeviin toimintatapoihin, kestävään kehitykseen ja toisista huolehtimiseen! Hyviä tavoitteita!

Laihialla on edelleen henkilöitä, jotka tekevät pyytetöntä ja palkatonta työtä yhteisen edun hyväksi.

Vuoden Nuukailijaksi 2019 on valittu Jouko Lehtinen. Hän on ideoinut ja rakentanut ulko- ja vapaa-ajanviettopaikkoja  luontoon. Hän on saanut talkoohengen nousemaan ja yhdessä on tehty grillauspaikkoja, hirsirakennuksia japulkkamäkiä alueen ihmisille. Tällaisesta talkoohengestä voisi jokainen kaupunki ja kylä ottaa oppia. Kaikki siitä hyötyvät.

Laihialaisen nuukuuden historia ulottuu 1850-60-luvulle, jolloin Islannin tulivuoren purkaus ja sitä seuranneet sääilmiöt toivat nälänhädän ja nälkävuodet, jolloin kerjäläiset sijoitettiin maataloihin ja he saivat työtä vastaan kaksi velliateriaa päivässä.

Muutama laihialaisvitsi päivän kevennykseksi:
"Mitä laihialaiset tekevät kunon kova pakkanen? Lämmittelevät kynttilän vieressä!
Mitä he tekevät, kun pakkanen kiristyy? Sytyttävät kynttilän!"

"Miksi laihialaisen teepussi kestää vain kaksi viikkoa? Naru katkeaa!

"Ei nuukuus oo kurjuutta - se on hyvinvoinnin perusta!"


2 kommenttia:

  1. Olitpa löytänyt hauskat vitsit. Ja itse aihe täyttä asiaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ihailen tuollaista elämanfilosofiaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!